perjantai, 2. toukokuu 2008

Viimeista viedaan

Kaksi viimeista paivaa on kulunut taysin lohoillessa ja lomasta nauttien. Aurinkoa ollaan sen verran saatu, etta molemmilla lahtee nahkaa olkapaista, mutta ruskeita ollaan silti!

Viimeisia ostoksia ollaan tehty kovasti. Viimeiset pennoset mennaan viela nyt kuluttamaan iltamarkkinoille. Tanaan tehtiin perinteiseen ruokaohjelmaan poikkeus ja mentiinkin italialaiseen ravintolaan syomaan pizzat :) Tahan asti ollaankin pysytty taysin paikallisen keittion antimissa.

Huomenna heratys kello soi 4.40 ja lahto hotellilta lentokentalle on tuntia myohemmin. Aikataulun mukaan kone on Helsingissa 18.10, joten varmaan siina yhdeksan kieppeilla aletaan lahestya Turkua.

Pike, laita huominen selviytyjat nauhalle, kun se unohtui laittaa ajastukseen. (Aiti sano Pikelle jos se ei tanne eksy...)

Huomenna nahdaan!

J & T

keskiviikko, 30. huhtikuu 2008

Boxing night

Seka eilen, etta tanaan on aurinko paistanut lahinna vain ohuen pilviverhon takaa. Molempina paivina tosin on myos hetken paistanut ihan kunnolla. Mutta ei se silti sita tarkoita, etteiko olisi lamminta! Eipa tuo lampomittari ole paljoa alle 30 asteen tipahdellut edes iltaisin.

Eilinen paiva meni paaasiassa lohoten altaalla. Lahes vartin valein pitaa kylla kayda vilvoittautumassa altaassa... Illalla kaytiin syomassa ravintolassa, joka oli rakennettu meren paalle. Syominkien jalkeen paatettiin kokea jotain eksoottista ja suunnattiin thaiboxing-otteluun. Kylla oli kokemus isolla Koolla. Paikalliset olivat kannustuksessa niin kympilla mukana, etta tunnelma ei jattanyt ketaan kylmaksi. Illan kohokohtana viimeisena otteluna kaytiin "paivakotisarja", jossa about 5 vuotiaat pojat ottelivat ihan tosissaan. Meilla oli videokamera mukana, joten ihan ihkaelavia todisteitakin saatiin.

Yllattaen myoskin tama paiva kului altaalla maatessa. Tanaan on myos toiselle allekirjoittaneista tapahtunut petteripunakuono-ilmio. Peitepuikko ja puuteri on ahkerassa kaytossa ;) Illalla matkattiin markkinakadulle harjoittamaan tinkimistaitoja. Musta on tullut jo aika hyva tinkaaja, on sita jotain tullut iskaltakin opittua ;D Ensimmaiset tuliaiset on siis jo ostettu. Huomenna sitten taas uudestaan tutkimaan kojujen antia.

Nyt taytyy lopetella, kun tama nettipaikka menee kiinni. Hauskaa vappua itse kullekkin!

-J & T

maanantai, 28. huhtikuu 2008

Iik! Apinoita.

Tanaan paatettiin lahtea sinne laheiselle "apinakukkulalle", koska aamulla oli vahan pilvista. Matkaa sinne on n. 1,5 kilsaa, joten mentiin kavellen. Kukkulan alapuolella oli pitka katu, jossa paikalliset kalakauppiaat kaupittelivat saalitaan. Ja HAJU oli myos sen mukainen! Oikeasti oli tosi lahella, ettei juuri syoty aamiainen olisi ollut kaikkien nahtavilla katukivetyksilla. Harmi, ettei naita, ah niin herkullisia, hajuja saa talletettua kameraan. Ei tajuttu etukateen, etta kukkulalle johtava tie oli melko jyrkka, joten lahdettiin reippaina kapuamaan. Ihmisia ajoi takseissa ja tuktukeissa ohi, kun me vuodatettiin tuskan hikea kavellessa ylospain. Olin aika pikkusen kateellinen niille silla hetkella. Mulla ainakin tassa vaiheessa jo pohkeet huusi hallelujaa... Kun vihdoin paastiin tasanteelle, tajuttiin, etta itse maaranpaahan eli temppeliin oli viela j-o-k-u-n-e-n porras kiivettavana. 131 porrasta kiivettiin 34 asteen auringon paahteessa. Aurinko siis paatti ilmestya taivaalle juuri parahiksi.

Itse temppeli oli aika mitaan sanomaton. Ei tuotu budha-patsaalle kukkia eika muitakaan almuja. Saatiin varmaan kaikkien mohomahaisten budhien vihat paallemme... Kengat sentaan muistettiin jattaa ulkopuolelle.

Ostettiin pikku banaaniampari apinoita varten ja T sai kunnian ihan kunnon apinalaumaa ruokkia. Se "paajehuapina", isoin korsto kaikista, meinasi varastaa koko amparin. Lopulta se tyytyi vain roikkumaan T:n lahkeissa, kun jokainen banaani ei ollutkaan sille. Saatiin aika hauskoja apinakuvia.

Alas kukkulalta tultiin sitten lavataksilla. Ei olisi pystynyt kylla takaisin enaa kavelemaan, niin tuskainen oli se matka yhteen suuntaan. Oli ehka maailman taivaallisinta paasta viileaan altaaseen tuon hikoilureissun jalkeen.

Nyt ollaan taas samaisessa nettipaikassa kuin eilen. Kaytiin asken syomassa ja kaupassa ja kohta suunnataan takaisin hotellille.

 

Pike, katso etta mun nauhoitukset menee niin kuin pitaa. Ja jos ei mee niin laita pliis ne guiden kautta sitten, ne on siina lapulla, jotka haluisin naha.

Aippa, anna C:n ja F:n hommailla, se on ihan normaalia ;o) Kaikki landerinartut tekee sita. A-M, laittoi mulle viestia. Oli kylla tosi hieno juttu, sita on kauan odoteltukkin.

OP-iska, kylla sunkin taytyy osasi saada paikallisista perinneherkuista. Voi olla etta tuolta hajujen sinffonian kalakadulta saattaa tarttua mukaan yksi taskurapu maistiaisiksi. Nam-nam.

Eipa muuta talla kertaa. Palaillaan!

- J & T

sunnuntai, 27. huhtikuu 2008

Elossa!

Perjantain ja lauantain valiset younet jai muutamaan hassuun minuuttiin. Lentokoneessa ei vaan pysty nukkumaan! Siksipa  eilinen paiva meni paaasissa hyvin vasyneissa tunnelmissa. Paastiin hotelille joskus kolmen maissa paikallista aikaa. Aurinkoa ei eilen nakynyt oikeastaan ollenkaan, mutta silti tarkeni vahan liiankin hyvin :o) Kaytiin kavelemassa rannalla (jossa nahtiin paljon rapuja, yok!) ja testattiin myos uima-allas. Hotelli on tosi kiva. Siisti ja rauhallinen paikka. Huomaa kylla, etta varsinainen sesonkiaika on jo ohi, silla altaalla ei tarvitse aamulla kayda varaamassa hyvia paikkoja, silla tilaa kylla on! Paadyttiin eilen syomaan ihan hotellin lahella olevassa ravintolassa. Tilattiin paikallista ja T:kin tykkasi, vaikka aluksi vahan (!) empikin...  Ravintolalaskut taalla jaa tosi pieniksi, eilinen lasku jotain 8 euron kieppeilla...

Tanaan vietettiin ihan vaan allaspaiva. Aurinko paistoi ja 10 minuutin valein piti kayda altaassa viilentymassa. Mittarissa tanaan n. 32 astetta, mutta varmasti keskipaivalla on ollut kuumempikin. Kaytiin myos meressa uimassa. Vesi on toooosi lamminta, lampimampaa kuin altaassa. Aika kivat rusketusrajat on jo molemmilla yhden auringonottokerran jalkeen. Mulla vahan olkapaat ja T:lla vahan rinta punoittaa vaikka rasvattiin tosi hyvin! Huomenna taytyy rasvata sitten viela paremmin... Nyt illalla tultiin tanne Hua Hinin keskustaan syomaan. Tultiin taksilla, kun matkaa hotellilta on sellaiset viis kilsaa. Kierreltiin ensin vahan iltamarkkinoilla ja tutkailtiin mahdollisia tuliaisia :) Nyt ollaan yhessa tietokonepaikassa ja taalta suunnataan varmaan takaisin hotellille. Huomenna tai tiistaina mennaan laheiselle kukkulalle, jossa on paljon apinoita ja temppeli. Temppeliin pitaa pukeutua niin, etta olkapaat ja polvet peittyy (aiti varmaan muistaakin edelliskerrasta...). Mulla vaan ei taida niin pitkia housuja olla, mutta eikohan T lainaa yhdet shortsit ;)

Terkkuja kaikille! Palaillaan taas pian tietokoneen aareen.

Chilia ikava!

T: J & T

P.S. OP pari salamatkustajaa on loydetty! Ne katselee telkkarin reunalta, milta maailma taalta pain nayttaa.

keskiviikko, 23. huhtikuu 2008

Lähtöön kaksi päivää...

Vaikka  tämän blogin nimeksi on annettu Burn it!, emme kuitenkaan ajatelleet palaa. Sen verran on maalaisjärkeä mukana, että korkeilla suojakertoimilla aloitetaan. Vaikka, maikkarin biisikärpäsen Laria lainatakseni, kaakaonruskea vartalo olisi kiva ;o) 

Yllä olevan bannerin kuvat ovat edelliseltä Thaimaan matkaltani Krabista. Kädestä ruokittavat apinat olivat aika ihkuja.